Kopase.fi - Etelä-Savon aikuiskoulutuksen verkkopalvelu

Tässä osiossa esitellään erilaiset opintojen rahoituskanavat opiskelijalle, työssäkäyvälle, työttömälle ja eritystä tukea tarvitseville. Löydät tietoa myös apurahoista ja stipendeistä.

Yrityksille
 

Tässä on esitelty muutamia vaihtoehtoja, joilla henkilöstön kehittämiseenTyöpiste
voi saada rahallista tukea.

Yhteishankintakoulutus

Yhteishankintakoulutus järjestetään työnantajan ja työ- ja elinkeinohallinnon yhdessä suunnittelemana, hankkimana ja rahoittamana. Työnantajan maksuosuudet ovat 20% - 75%. Opiskelijavalinnassa työnantajalla on keskeinen rooli. Koulutukseen osallistujat saavat koulutusajalta joko palkkaa tai tietyin edellytyksin työvoimakoulutuksen koulutustukea ja ylläpitokorvausta.

Kenelle?

  • Yrityksille ja muille työnantajille nykyisten tai uusien työntekijöiden tai vuokratyöntekijöiden kouluttamiseen.
  • Myös yrittäjäksi ryhtyvä tai yrittäjä voi osallistua samaan koulutukseen työntekijöidensä kanssa.

Millaiseen koulutukseen?

Työ- ja elinkeinohallinto voi osallistua yhteishankintakoulutuksen rahoitukseen, jos sillä turvataan työvoiman saatavuutta, edistetään työnantajan toimintaedellytyksiä, pidennetään työuria, säilytetään työpaikkoja ja ennaltaehkäistään työttömyyttä.

RekryKoulutus

  • Kun yrityksen tarpeisiin ei löydy ammattitaitoisia työntekijöitä, eikä lähiaikoina valmistu tarvittavia osaajia muusta koulutuksesta
  • Räätälöidään yrityksen tarpeeseen
  • Koulutuksen hyväksytysti suorittaneet työllistyvät yritykseen
  • Perus-, lisä-, täydennyskoulutus tai ammatinvaihto
  • Työnantajan maksuosuus 30%

TäsmäKoulutus

  • Yrityksen ja sen henkilöstön tarpeisiin räätälöity ammatillinen perus- tai lisäkoulutus. Soveltuu myös määräaikaisiin lomautustilanteisiin.
  • Kun tapahtuu muutoksia, jotka edellyttävän osaamisen päivittämistä
  • Voidaan pyrkiä estämään lomautuksia tai irtisanomisia
  • Työnantajan maksuosuus 20% - 75%

MuutosKoulutus

  • Työnantaja voi auttaa taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä irtisanottuja työntekijöitään löytämään uuden ammatin tai työpaikan tai tukea toistaiseksi lomautettuja työntekijöitään. 
  • Ammatillisten tutkintojen osien tai koko tutkinnon suorittamiseen
  • Työnantajan maksuosuus 20%

Koulutuksia voidaan yhdistää. Vaihtovalmennuksessa toteutetaan samanaikaisesti RekryKoulutusta ja TäsmäKoulutusta.

Ei voida rahoittaa työnantajan vastuulle kuuluvaa henkilöstökoulutusta, esim. työtehtäviin perehdyttämistä tai yleistä ammattitaidon ylläpitämistä.

Miten haetaan?

  • Työnantajan esitys yhteishankintakoulutuksesta –lomake toimitetaan sille TE-toimistolle tai ELY-keskukselle, jonka alueella työpaikat sijaitsevat tai tulevat sijaitsemaan.
  • Lomakkeen saat TE-toimistoista

Lisätietoja

Yrittäjän aikuiskoulutustuki

Kenelle?

  • Yrittäjälle
  • Toiminut yrittäjänä vähintään vuoden välittömästi ennen opintojen alkua ja
  • toiminut yrittäjänä tai ollut työ- tai virkasuhteessa vähintään kahdeksan vuotta tai
  • toiminut yrittäjänä tai ollut työ- tai virkasuhteessa vähintään viisi vuotta 31.7.2010 mennessä
  • Tuen ajaksi yritystoiminta tulee keskeyttää tai siitä saatavien ansiotulojen pienentyä vähintään kolmanneksella

Mihin koulutukseen?

  • Ammatillisiin opintoihin
  • Korkeakouluopintoihin
  • Myös lukio- ja kieliopintoja saatetaan tukea
  • Koulutuksen kesto vähintään kaksi kuukautta tai useammassa jaksossa vähintään 43 päivää

Kuinka haetaan?

  • Täytä ja lähetä sähköinen hakulomake Koulutusrahaston sivuilla tai toimita paperilomake, jonka saat TE-toimistosta tai Koulutusrahaston sivuilta.
  • Hakemukseen on liitettävä selvitys siitä, kuinka yritystoiminta muuttuu tukiaikana siten, että tulot alenevat kolmanneksella

Lisätietoja

Maatalousyrittäjien opintoraha (kopase)

Oppisopimuskoulutus

Työnantajalle maksetaan koulutuskorvausta oppisopimusopiskelijan ohjauksesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Jos oppisopimusopiskelijaksi otetaan työtön, voi työnantaja saada myös palkkatukea.

Oppisopimuksella työnantaja voi saada ammattilaisen suoraan tarvitsemiinsa tehtäviin. Kun sopivaa työntekijää ei löydy tai henkilöstö tarvitsee lisäkoulutusta, oppisopimus voi olla ratkaisu. Opiskelija työskentelee koulutuksen edellyttämissä työtehtävissä ja hänen tulee voida osallistua työnsä ohella oppilaitoksen lähipäiviin. Opiskelijalle maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja hänelle nimetään työpaikalle vastuullinen ohjaaja.

Kenelle?
 

  • Työssä olevalle, uudelle työntekijälle, työttömälle työnhakijalle tai yrittäjälle

Mihin koulutukseen?

  • Ammatillisiin perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin ja ammatilliseen lisäkoulutukseen

Kuinka haetaan?

  • Oppisopimuksen solmimisessa ota yhteyttä oppisopimustoimistoon tai TE-toimistoon
  • Palkkatukea haetaan TE-toimistosta

Lisätietoja:

Yrittäjän oppisopimuskoulutus


Kenelle?

  • Yrittäjälle ja
  • yrityksille

Mihin koulutukseen?

  • Ammatillisiin opintoihin, ammatti – ja erikoisammattitutkintoihin tai ammatilliseen lisäkoulutukseen
  • Yrittäjälle ei makseta koulutuskorvausta omassa yrityksessä tehdystä opintoihin liittyvästä työstä.
  • Toiselle yritykselle voidaan maksaa koulutuskorvausta yrittäjän ohjauksesta ja neuvonnasta

Kuinka haetaan?

  • Ota yhteyttä oppisopimustoimistoon tai koulutusta järjestäviin oppilaitoksiin

TYKE -työorganisaatioiden kehittämisen rahoitus

Työorganisaatioiden kehittämisrahoituksella tuetaan työpaikkoja kehittämään työelämäinnovaatioita, tuottavuutta ja työelämän laatua. Tekes rahoittaa osan projektin kustannuksista, prosenttiosuus määräytyy projektin haastavuuden, markkinaetäisyyden ja yrityksen koon mukaan

Kenelle?

  •  Kaikenkokoisille ja eri toimialoja edustaville työpaikoille.

Mihin tarkoitukseen?

  • Projekteihin, joissa kehitetään työelämäinnovaatioita.
  • Edellytyksenä on, että projekti parantaa tuottavuutta ja työelämän laatua, on innovatiivinen ja toteutetaan johdon ja henkilöstön yhteistyönä

Kuinka haetaan?

  • Tee projektille suunnitelma
  • Hae Tekesin sivuilla olevalla sähköisellä lomakkeella

Lisätietoja:

Muu kehittämisrahoitus

  • Monissa julkisin varoin rahoitettavissa kehittämisprojekteissa työnantajien on mahdollisuus yhdessä muiden projektiin osallistuvien organisaatioiden kanssa kehittää osaamistaan, henkilöstöään ja toimintakäytäntöjään. Rahoittajina toimivat esimerkiksi EU, Tekes ja ELY-keskukset. Finnvera tarjoaa rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun, kansainvälistymiseen ja vientiin.

Lisätietoja

OpinOvi-palvelupisteet Mikkeli - Pieksämäki - Savonlinna | Skype | Lähetä kysymys | Tietoja palvelusta | In English

Tämä aineisto on tuotettu Etelä-Savon ELY-keskuksen myöntämällä Euroopan sosiaalirahaston tuella.