Kopase.fi - Etelä-Savon aikuiskoulutuksen verkkopalvelu

Tässä osiossa esitellään erilaiset opintojen rahoituskanavat opiskelijalle, työssäkäyvälle, työttömälle ja eritystä tukea tarvitseville. Löydät tietoa myös apurahoista ja stipendeistä.

Erityistä tukea tarvitseville

Kuntoutuksen piiriin kuuluville, vammaisille ja ulkomaalaisille opiskelijoille on tarjolla omia tukimuotoja.Kuvassa kassakone.

Kuntoutusraha

Kuka voi hakea?

  • Kun opiskelu on osa ammatillista kuntoutusta, jonka tavoitteena on henkilön työelämään pääsy tai siellä pysyminen.

Ammatillista kuntoutusta tukevat ja järjestävät useat eri tahot:

  • Työeläkelaitokset, kun henkilö ollut työelämässä vähintään viisi vuotta ja hänellä on riski joutua lähivuosina sairauden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle.
  • Tapaturma- tai liikennevakuutusyhtiöt, jos kuntoutustarpeen syynä on työtapaturma, ammattitauti tai liikennevahinko. Kuntoutusta suunnittelee ja toteuttaa yleensä Vakuutuskuntoutus ry näiden yhtiöiden toimeksiannosta.
  • Kansaneläkelaitos Kela järjestää ammatillista kuntoutusta niille, joilla ei ole oikeutta työeläkekuntoutukseen tai tapaturma- ja liikennevakuutuksen kuntoutukseen.
  • Työ- ja elinkeinotoimistot huolehtivat työttömien ja työttömyysuhan alaisten henkilöiden kuntoutuksesta.

Millaiseen koulutukseen tukea voi saada?

  • Esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen tai korkeakouluopintoihin.

Miten haetaan?

  • Kuntoutukseen pääsyä haetaan laitoksesta, jonka piiriin asia kuuluu.

Lisätietoja:

Vammaistuki aikuiselle

Vammaistuen tarkoitus on helpottaa selviytymistä jokapäiväisessä elämässä, työssä ja opiskelussa.

Kuka voi hakea?

  • 16 vuotta täyttänyt sairas tai vammainen henkilö, jonka toimintakyky on heikentynyt vähintään vuoden ajan. Esimerkiksi kun sairaus tai vamma heikentää kykyä selviytyä työ- ja opiskelutehtävistä.
  • Lisäksi sairauden tai vamman tulee aiheuttaa haittaa (arvioidaan yleensä lääketieteellisin perustein), avuntarvetta, ohjauksen ja valvonnan tarvetta ja/tai erityiskustannuksia.
  • Vammaistukea maksetaan yleensä vain Suomessa asuvalle henkilölle.

Vammaistukea ei voida myöntää, jos hakija saa

  • Kelasta tai työeläkelaitoksesta vanhuuseläkettä, varhennettua vanhuuseläkettä, täyttä työkyvyttömyyseläkettä, kuntoutustukea tai yksilöllistä varhaiseläkettä tai vastaava etuutta ulkomailta,
  • tapaturman tai liikennevahingon perusteella maksettavaa täyttä työkyvyttömyyseläkettä tai sellaista ansionmenetyskorvausta, jota maksetaan, kun liikennevahingon sattumisesta on kulunut vuosi tai
  • maahanmuuttajan erityistukea.

Mihin koulutukseen?

  • Tukea voi hakea kaikenlaiseen koulutukseen.

Miten haetaan?

  • Voit hakea takautuvasti enintään puolen vuoden ajalta.
  • Hae sähköisesti Kelan sivuilla tai Kelan toimistosta tai sivuilta saatavalla lomakkeella. Toimita hakemus Kelaan.

Lisätietoja:

Tukipalvelut

Vammaiset opiskelijat voivat saada tukipalveluja opintojensa tueksi.

  • Henkilökohtainen avustaja
  • Tulkkauspalvelut
  • Kuljetuspalvelut
  • Korvausta opinnoissa välttämättömien apuvälineiden hankintaan
  • Korvausta asunnon muutostöistä, välineistä ja laitteista

Miten haetaan?

  • Haku oman kunnan sosiaalitoimistosta.

Ulkomaalaisen opintotuki

Kuka voi hakea?

Jos opiskelee Suomessa, muttei ole Suomen kansalainen, voi saada opintotukea, jos

  • ulkomaalainen on rekisteröity väestötietojärjestelmään Suomessa vakinaisesti asuvaksi ja

  • Suomessa oleskelun syy on muu kuin opiskelu (esimerkiksi työskentely, perhesiteet tai paluumuutto). Jos ulkomaalainen on tullut Suomeen opiskelemaan, ei voi saada opintotukea Suomesta. Suomessa vakinaisesti asuminen arvioidaan kotikuntalain perusteella. Suomessa oleskelun peruste arvioidaan ulkomaalaislain perusteella riippuen kansallisuudestasi.

Pohjoismaiden kansalainen

  • Voi saada opintotukea, jos Suomessa oleskelun peruste on muu kuin opiskelu ja on rekisteröinyt oleskelun Suomessa kuten Pohjoismaiden kesken on sovittu.

  • Voi saada opintotukea, jos on Pohjoismaan kansalaisen perheenjäsen ja oleskelu Suomessa on rekisteröity tai ulkomaalaisella on oleskelukortti.

  • Jos Pohjoismaiden kansalainen on hyväksytty suomalaiseen oppilaitokseen ennen rekisteröitymistä Suomeen eikä hänellä ole muuta perustetta Suomessa olemiseen, ei voi saada opintotukea.

EU-maiden, Sveitsin tai Liechtensteinin kansalainen

  • Voi saada opintotukea, jos maassa oleskelun syy on muu kuin opiskelu ja oleskeluoikeus Suomessa on rekisteröity. Opintotukea voi saada, jos oleskeluoikeuden rekisteröinnin peruste on työskentely tai ammatinharjoittaminen Suomessa ja ulkomaalaisella on joko työnantajalta saatu todistus palvelussuhteesta, todistus työssäolosta tai selvitys ammatinharjoittamisesta.

  • Oleskeluoikeuden rekisteröinti perustuu siihen, että ulkomaalaisella on itseään ja perhettään varten riittävät varat ja tarvittaessa selvitys sairausvakuutuksesta (eli asumisperuste on muu kuin opiskelu tai työskentely) tai

  • ulkomaalaisella on oleskelulupa ja oleskelu Suomessa perustuu muuhun kuin opiskeluun.

  • Opintotukea voi saada myös, jos ulkomaalaisella on ulkomaalaislain mukainen oikeus pysyvään oleskeluun Suomessa.

  • Jos ulkomaalainen on EU-maan, Sveitsin tai Liechtensteinin kansalaisen perheenjäsen ja oleskeluoikeus on rekisteröity perheenjäsenyyden perusteella tai ulkomaalaisella on oleskelukortti, voi saada opintotukea.

Muiden maiden kansalaiset

  • Voi saada opintotukea, jos ulkomaalaiselle on myönnetty pysyvä tai jatkuva oleskelulupa tai pitkään Suomessa oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EY-oleskelulupa Suomessa oleskeluun. Oleskeluluvassa on oltava kirjaintunnus P (pysyvä oleskelulupa), A (jatkuva oleskelulupa) tai P-EY (EY-oleskelulupa).

  • Jos oleskelulupa on esimerkiksi opiskelijoille myönnettävä tilapäinen oleskelulupa (B), ei voi saada opintotukea.

Lisätietoja:

Erityistuet maahanmuuttajille

Maahanmuuttajien kotoutumistuki

  • Työttömille maahanmuuttajille, joille on laadittu kotoutumissuunnitelma. Kotoutumissuunnitelmaan voi sisältyä työvoimapoliittinen koulutus tai muu siihen rinnastettava koulutus.

  • Tukea voi saada työvoimakoulutuksen aikana.

Työmarkkinatuki ja koulutustuki

  • Tukea voi saada työvoimakoulutuksen aikana.

Lisätietoja:

 

 

OpinOvi-palvelupisteet Mikkeli - Pieksämäki - Savonlinna | Skype | Lähetä kysymys | Tietoja palvelusta | In English

Tämä aineisto on tuotettu Etelä-Savon ELY-keskuksen myöntämällä Euroopan sosiaalirahaston tuella.